tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tähtifantasia 2012

Niinhän siinä sitten kävi, että luin viimeisen Tähtifantasia-ehdokkaan vasta perjantaina loppuun, enkä sitten enää ennättänyt kirjoittamaan siitä tai ehdokkaista yleisemmin ennen voittajan julkistamista. Mikäli joku ei vielä tiedä, niin palkinto meni Andrzej Sapkowskin Kohtalon miekalle eli Noituri-sarja palkittiin toisena vuonna peräkkäin.

Olin kuuntelemassa voittajan julkistamista paikan päällä Finnconissa ja oli mielenkiintoista päästä kuulemaan Jukka Halmeen ja varjoraadin kommentteja palkinnosta ja ehdokkaista. Paneelin alussa varjoraati (Sari Polvinen ja Marko Kivelä) kritisoi ehdokasasettelua. He kokivat, että ehdokkaiksi päätyy liian paljon marginaalista fantasiaa ja toinen raadin jäsenistä kaipasi myös nuorille suunnattuja fantasiakirjoja ehdokkaiden joukkoon. Varsinaisen raadin edustaja Jukka Halmekin myönsi, että ehdokkaina olisi ehkä voinut myös olla joitain muitakin teoksia ja mainitsi, että mahdollisesti jatkossa ehdokkaiden valintaa tekemään saatettaisiin ottaa laajempikin esiraati.

Olen itse valitettavasti lukenut aivan liian vähän vuoden 2011 fantasiakirjoja, jotta osaisin pohtia, mitkä kirjat olisivat minun mielestäni kuuluneet ehdokaslistalle. Mielelläni kuitenkin hahmottaisin suomennettujen uutuuksien kenttää paremmin ja mietinkin, että ehkäpä tänä vuonna ennättäisin lukemaan enemmän kuin vain pari uutuusfantasiakirjaa ennen ehdokkaiden julkistamista.

Oma ennakkosuosikkini voittajaksi oli China Miévillen Toiset, vaikka aivan fantasiakirjaksi en sitä kokenutkaan. Varjoraadin edustaja kuitenkin hahmotti kirjan fantastisen ulottuvuuden minua paremmin. Hänen mukaansa kirjan maailma tekee siitä fantasiaa - Besźeliä tai Ul Qomaa ei ole olemassa reaalimaailmassa. Paneelia kuunnellessa tämä perustelu kuulosti erittäin hyvältä, mutta nyt alan kyseenalaistaa sen. Tekevätkö keksityt ja omalaatuiset paikat kirjasta vielä fantasiaa? Yleisesti ottaen Toiset tuntui olevan varjoraadin suosiossa ja toinen raatilaisista veikkasikin kyseistä kirjaa voittajaksi. (Hesarin yli-innokas uutisointi oli puolestaan spoilannut toisen varjoraatilaisen, joten hän ei esittänyt voittajaveikkausta.)

Vaikka toivoin Toisille voittoa, henkilökohtainen suosikkini kirjoista oli viimeiseksi lukemani Ali Shawn Tyttö joka muuttui lasiksi. Kuvailisin kirjaa kauniiksi, herkäksi ja taianomaiseksi. Kirjassa ei kuitenkaan ollut samaa syvyyttä kuin Miévillen Toisissa ja luultavasti tästä syystä en kuitenkaan kokenut Shawn kirjaa voittajaehdokkaana, vaikka tarinana siitä eniten pidinkin. Varjoraadin mielestä kirja puolestaan oli liian nokkela ja omassa surkeudessaan pyöriskelevä eli heidän suhtautumisensa ei ollut kovin innostunutta.

Palkinnon voittaja Kohtalon miekka oli ehdokkaiden joukosta perinteisin fantasiaromaani. Se ei kuitenkaan kuulunut omiin ennakkosuosikkeihini ja olin varsin yllättynyt, että voittaja oli juuri tämä kirja. Sen lisäksi, että palkinto meni Noiturille edellisenäkin vuonna, pidin sarjan ykkösosasta enemmän ja sekä Toiset että Tyttö joka muuttui lasiksi olivat mielestäni parempia. Varjoraati puolestaan kehui Kohtalon miekkaa paremmaksi kuin ykkösosa ja arvosti kirjan kieltä.

Hal Duncanin Pako helvetistä! ei tuntunut herättävän varjoraadissa paljoakaan enempää innostusta kuin minussa ja sitä kuvailtiin muun muassa elokuvakäsikirjoitusmaiseksi. Kultatukka, tähtönen puolestaan sai ehdokkaana kritiikkiä siitä, että siinä oli hyvin rajallinen fantasiaelementti. Lisäksi sain sen fiiliksen, että kirjaa ei muutenkaan ehkä oikein pidetty ehdokkaaksi sopivana kirjan teeman takia. On tosin myös mahdollista, että raatilaiset puhuivat yleisemmällä tasolla kirjan aiheesta ja ajatus kirjan hienoisesta sopimattomuudesta on vain omassa päässäni. Olen nimittäin pyöritellyt mielessäni sitä, pitäisikö Kultatukka, tähtösen kaltaisia kirjoja nostaa esille kuinka paljoa? Minusta kyseinen kirja tasapainoilee sopivuuden rajoilla, eikä se tunnu oikein sopivalta luettavalta etenkään nuoremmille.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Tähtifantasia-ehdokkaiden lukemisen deadline alkaa häämöttää uhkaavan lähellä, sillä tavoitteenani on lukea ja blogata kaikki kirjat ennen kuin voittaja julkaistaan. Ja palkintohan siis jaetaan tämän viikon sunnuntaina Finnconissa. Lukuprojekti on sinänsä jo ihan hyvällä mallilla, sillä viimeinenkin kirja on kohta jo puolessa välissä. Sen sijaan lukemisen raportointi hieman laahaa jäljessä.

Neljäs lukemani ehdokas oli John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen. Kirja herätti minussa etukäteen varsin ristiriitaisia tunteita, sillä en mielelläni lue kauhua, mutta toisaalta kanssabloggaajien kirjoitukset kirjasta olivat saaneet kiinnostukseni heräämään. Niinpä olin salaisesti tyytyväinen, että joutuisen lukemaan Kultatukka, tähtösen osana Tähtifantasia-projektiani.

Alkuun en oikein innostunut kirjasta, mutta pikkuhiljaa aloin myöntää, että Lindqvist kirjoittaa ja kuvailee tarinaansa todella taidokkaasti. Aloin jopa miettiä, että onko tässä yllättäen oma suosikkini. Kirjassa oli todella hienoja kohtia, kaikesta inhottavuudestaan huolimatta. Loppuun päästyäni jouduin kuitenkin toteamaan, että kirja oli liian kamala ja loppu oli väärällä lailla kamala tehdäkseen kirjasta kamalan hyvää.

Jos fiilikseni olivat ristiriitaiset ennen kirjaan tarttumista, olivat ne sitä paljon enemmän kirjan luettuani. Tässä joitain ajatuksia tuoreeltaan: "Ihan sairas kirja. Upea ja kamala. Ällöttävä ja inhottava. Hirvittävä. Vaikuttava. Ei jätä todellakaan kylmäksi, mutta en tiedä, onko kuitenkaan hyvä, että luin sen. Kohtia, joita ei halua ajatella liian tarkkaan, ajatuksia, joita ei halua ymmärtää. Ajatuksia, joita ei halua muiden ihmisten ajattelevan ja ymmärtävän."

Kirjan inhottavuus oli tarinallisesti hyväksyttävää ennen loppua, mutta aivan lopussa mentiin mielestäni jonkin rajan yli. Loppu tuntui epäloogiselta ja tarpeettoman sekopäiseltä. En kokenut, että tarinan sisäinen logiikka olisi ehdottomasti johtanut siihen, mihin lopulta päädyttiin. Ennen loppua olin valmis ylistämään kirjaa, vaikka suhtauduin siihen etukäteen ennakkoluuloisesti, alku oli venytetty, henkilöt epämiellyttäviä ja tarina kaamea. Hyväksyin aiemmat inhottavuudet osana juonta, mutta loppu alkoi tuntua mässäilyltä, eikä tarina tuntunut enää antavan oikeutusta kaikelle sille irvokkuudelle. Olisin ennemmin toivonut hiljaisempaa ja hämärämpää loppua.

Tiivistetysti: ei löytynyt omaa voittajasuosikkia. Tuoreeltaan olin myös sitä mieltä, että ei enää enempää Lindqvistiä. Kuitenkin nyt kun inhottavimmat yksityiskohdat ovat jo hämärtyneet, voin myöntää, että oli se hyvin kirjoitettu kirja ja ehkäpä saattaisin sittenkin lukea kirjailijalta toisenkin teoksen.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Velhoja välipalaksi

Tähtifantasia-kirjojen välissä luin Jim Butcherin Dresden filesin seitsemännen osan Dead Beat. Kirja oli jälleen sarjalle tyypillisesti viihdyttävä, nopealukuinen ja niin täynnä tapahtumia, että lukijaakin alkoi välillä hengästyttää. Tosin tällä kertaa Harry Dresden sai jopa nukkua muutamat yöunet, eikä minun tarvinnut olla jatkuvasti huolestunut siitä, saako univajeinen velhomme uuvahtaneet aivonystyränsä vielä liikkumaan. Harryn yöunien puutteellisuus on nimittäin joissain kirjoissa alkanut oikeasti ärsyttämään, kun tuntui, että kiireen ja univajeen varjolla Harry ei saanut pohtia eteen sattuneita mysteereitä, vaan joutui vain juoksemaan suoraan vaaroja päin parasta toivoen.

Sarjan pari viimeistä osaa ovat tuntuneet syventävän ja laajentavan juonta ja tuovan entistä enemmän jatkumoa sarjan osien välille. Tähän mennessä kukin kirja on ollut juoneltaan varsin itsenäinen, mutta taustalla oleva kirjoja yhdistävä juonikuvio on saanut koko ajan myös merkittävämmän aseman. Sarja ei myöskään ole alkanut toistamaan itseään, vaan kukin kirja on tuntunut omanlaiseltaan.

Pidän siitä, että Jim Butcher kehittää jatkuvasti Harryn tarinaa, eikä jätä asioita junnaamaan paikallaan. Harryn elämä on muuttunut kirjojen myötä ja etenkin nyt viimeisimmässä kirjassa yllättävänkin paljon ja mielestäni erittäin herkulliseen suuntaan, jota en osannut lainkaan odottaa. Tämän käänteen lisäksi Butcher tarjoili muitakin hienouksia ja sai minut eräässä kohtaa pohtimaan, että tämän takia fantasiaa kirjoitetaan! Butcher osasi hyödyntää taikuuden laajentamia mahdollisuuksia ja sai minut hihkumaan ihastuneena. Koska en halua spoilata ketään, jätän kertomatta asiasta tämän tarkemmin - lukekaa itse!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

China Miéville: Toiset

Jähmeän alun jälkeen luin lopulta China Miévillen Toiset loppuun. Odotukseni olivat kirjan suhteen hyvin korkealla eivätkä valitettavasti täysin täyttyneet. Toisaalta kirja oli kuitenkin tietyin osin todella kiinnostava ja ajatus lomittuneista kaupungeista kiehtova. Rikosromaani sen sijaan ei ole aivan minun juttuni ja lisäksi kirjan alku oli varsin pitkä ja välillä pitkäveteinen. Loppua kohden juoni muuttui selkeästi kiinnostavammaksi ja Miévillen kuvaus kaupungista ja kaupungista oli välillä erittäin hienoa. Voin edelleen melkein nähdä mielessäni kuvan Corwista, Tyadista ja Dhattista kirjan loppupuolelta, vaikka en normaalisti kovin visuaalinen olekaan.

Koin kirjan enemmän scifinä kuin fantasiana (tosin hyvin vähän scifiä lukevana olen hieman kahden vaiheilla tämän mielipiteen esittämisestä). Toisaalta Toiset on kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen lisä Tähtifantasia-ehdokkaiden joukkoon, enkä koe sitä niin ei-fantasiana, etteikö se sopisi tähänkin porukkaan.

En vieläkään usko lukeneeni suosikkiani tämän vuoden Tähtifantasia-ehdokkaista, mutta voin myös olla väärässä. Vaikka Toiset ei välttämättä ollut varsinaisesti parempi kuin Kohtalon miekka, ajaa Miéville kuitenkin Sapkowskin edelle omaa voittajaehdokasta pohtiessani. Noituri-sarjan ensimmäinen osa oli mielestäni toista osaa parempi, joten mielestäni toinen osa ei tarvitsisi enää palkintoa. Toiset puolestaan, vaikka ei ollutkaan aivan yhtä mielenkiintoinen kuin Kohtalon miekka, tarjosi kuitenkin yleisemmällä tasolla jotain enemmän. Sapkowskin kirja oli selkeästi vain jatko-osa, joka ei itsessään tarjonnut minulle sen enempää kuin edeltäjänsäkään, kun taas Miévillen Toisista sain irti enemmänkin kuin vain yksittäisen viihdyttävän lukukokemuksen. En tosin osaa sanoa kuinka mielipiteeseeni vaikuttaa se, että en ole lukenut Miévilleltä (vielä) muita romaaneja.

Toiset oli siis ajoittain hieman tylsä, mutta kuitenkin kiinnostava ja tarjosi ajatuksille pureksittavaa. Inspiroiva kirja, joka lukukokemuksena jätti jälkeensä energisen fiiliksen ja halun lukea lisää Miévilleä. Mikäli kirjan fiilistely jatkuu pitempäänkin, on täysin mahdollista, että alan pitämään Toisia vähitellen varsin varteenotettavanakin voittajaehdokkaana. Luettavanani on kuitenkin vielä kaksi ehdokasta, joista molemmat vaikuttavat kiinnostavilta...

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Robert Jordan & Brandon Sanderson: Towers of Midnight

Robert Jordanin Ajan pyörä -sarja alkaa olla loppusuoralla. Luin juuri loppuun sarjan toiseksi viimeisen osan Towers of Midnightin. Sormet syyhyäisivät myös sarjan päätösosan pariin, mutta valitettavasti se ilmestyy näillä näkymin vasta vuoden 2013 alussa.

Towers of Midnight tarjosi paljon nostalgisia fiiliksiä. Kirjassa vedetään yhteen monia juonikuvioita, joille olen odotellut päätöstä ties kuinka kauan ja tapahtuu asioita, joita olen odottanut tapahtuviksi luultavasti miltei ensimmäisistä kirjoista lähtien. Jossain välissä kirjaa aloinkin jo pohtimaan, että mitä muuta viimeiseen kirjaan jää, kuin viimeinen taistelu, mutta onneksi Towers of Midnight loi myös onnistuneesti odotuksia tulevan suhteen.

Kirjana Towers of Midnight ei mielestäni ollut yhtä hyvä kuin The Gathering Storm, jossa etenkin Randin kuvaus teki minuun suuren vaikutuksen. Towers of Midnightissa Rand nähdään vain muiden silmin, joka oli toisaalta pienoinen pettymys, mutta toisaalta myös hyvä tehokeino. En tarkkaan osaa sanoa, miksi Towers of Midnight ei ollut aivan yhtä hyvä kuin edellinen Sandersonin viimeistelemä osa, mutta ehkä ainakin yksi syy on se, että The Gathering Storm oli kirjana yhtenäisempi ja siinä tuntui olevan oma juonikaarensa. Towers of Midnightissa kuljetetaan kaikkia juonia eteenpäin, josta toisaalta lukijana pidin, mutta josta kuitenkin kirja ehkä kokonaisuutena kärsi. Liian monet näkökulmat ja painotukset hajottivat tarinaa ja näin ollen tiettyä painotusta tai teemaa ei ole kuten edellisessä kirjassa.

Jossain vaiheessa myös pohdin, että ehkä tarina oli liian yllätyksetön. Lukijalle tarjotaan juuri sitä, mitä hän odottaakin, ilman yllätyksiä. On toki hienoa, että kauan odotetut asiat todella tapahtuvat, mutta toisaalta liika ennalta-arvattavuus ei ole hyvä asia. Asiat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen turhankin nätisti. Toisaalta en kuitenkaan olisi toivonut enää asioiden pitkittämistä ja mutkistamista. Ehkä tämä on siis enemmänkin koko sarjaa koskeva ongelma - aikaa sitten luodut odotukset olisi voinut myös täyttää jo aikaa sitten ja luoda matkan varrella aina lisää aivan uusia odotuksia. Näin jännitys ja tarinan tuoreus olisivat säilyneet paremmin.

Kokonaisuudessaan Towers of Midnight oli loistava nostalgiatrippi. Harvoin kirja pudottelee tällaista määrää pitkään odotettuja tapahtumia lukijan syliin. Sain hykerrellä tyytyväisenä useaan kertaan ja hyvä etten välillä hihkunut ääneen bussissa.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka

Toinen lukemani Tähtifantasia 2012 -ehdokas oli Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan toinen osa Kohtalon miekka. Pidin kyseisestä kirjasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä lukemastani Tähtifantasia-ehdokkaasta Pako Helvetistä!, mutta en kuitenkaan usko, että Kohtalon miekka on oma voittajaehdokkaani.

Luin Kohtalon miekan jo useampi kuukausi sitten, enkä muista kirjasta enää paljoakaan. Onneksi kuitenkin kirjoitin ajatuksiani ylös heti kirjan luettuani ja näihin muistiinpanoihin olen tukeutunut tätä tekstiä kirjoittaessani. Aivan muistiinpanojeni alkuun olen todennut, että luin kirjan varsin epäotolliseen väliin - heti George R. R. Martinin A Dance with Dragonsin perään, joka oli etenkin loppua kohti mentäessä vaikuttava lukuelämys. Dancen jälkeen Kohtalon miekka tuntui kevyeltä, simppeliltä ja suorasukaiselta.

Kohtalon miekkaa edeltänyt osa Viimeinen toivomus oli enemmän mieleeni. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin outoon, kiehtovaan noituri Geraltiin. Novellien perusteella kuva sekä noiturista, että hänen maailmastaan rakentui hiljakseen, kirjailijan tiputellessa palasen siellä, toisen täällä. Toisessa osassa saadaan tietää lisää, mutta noituria ei kuvata enää yhtä mystisenä hahmona, vaan hänestä luodaan kuvaa miehenä, joka ei pohjimmiltaan ehkä sittenkään ole niin erilainen kuin muut.

Kohtalon miekka, kuten Viimeinen toivomus, on novellikokoelma. Edellisestä osasta kirjoittaessani totesin tosin, ettei sitä mielestäni voi kutsua novellikokoelmaksi, vaikka se koostuukin novelleista, sillä kokonaisuus tuntui kuitenkin varsin yhtenäiseltä. Tämä toinen osa tuntuu ehkä selkeämmin novellikokoelmalta, sillä tarinat ovat hieman irrallisempia, vaikka myös näiden tarinoiden väliltä löytyy jatkuvuutta.

Kirjojen rakenne sinällään toimii mielestäni hyvin ja novellit sopivat kuvastamaan noiturin elämää. Geralt kulkee paikasta toiseen, seikkailusta toiseen ja tarinasta toiseen. Hän tutustuu uusiin ihmisiin ja olentoihin, sekä ajoittain törmää myös vanhoihin tuttuihin. Jotkin asiat väistämättä seuraavat mukana tai taustalla, toiset puolestaan jäävät tarinan päättyessä.

Muistiinpanoissani totean, että kirja parani mielestäni huomattavasti loppua kohti ja annoin sille lopulta yhden tähden enemmän, kuin mitä vielä 2/3 kirjasta luettuani olin suunnitellut. Alun novelleissa oli enemmän satunnaisten seikkailujen tunnelmaa, kun taas lopussa novellit kuroutuivat selkeämmin yhdeksi yhtenäisemmäksi tarinaksi, joka jättää odottamaan jatkoa.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Hidasta palailua blogin pariin

Tervehdys taas pitkästä aikaa! Kevätkiireet ovat painaneet päälle ja niin kirjat kuin blogikin ovat jääneet jokseenkin unohduksiin. En kuitenkaan ole haudannut blogia lopullisesti ja nyt alkoi taas tuntua siltä, että tätä tekisi mieli päivittääkin. Kummoisempaa sisältöä ei ole vielä tarjolla, kunhan ajattelin ilmoittaa olevani edelleen maisemissa.

Ennen varsin totaalista lukutaukoa luin Tähtifantasia 2012 -haasteeseeni liittyvän Andrzej Sapkowskin Kohtalon miekan. Onneksi kirjoitin muistiinpanoja kirjaan liittyvistä ajatuksistani, vaikka lopullista bloggausta en saanutkaan kirjoitettua. Koetan jossain vaiheessa koota nämä ajatukset yhteen, vaikka kirjan lukemisesta onkin jo harmillisen pitkä aika. Aloitin myös China Mievillen Toiset, mutta hidastempoisena kirjana se ei oikein kohdannut silloisia lukufiiliksiäni ja on siis edelleen vaiheessa.

Tällä hetkellä luen Sara Gruen kirjaa Vettä elefanteille, josta en ole ajatellut kirjoittaa sen enempää tänne blogiin, mutta ainakin 2/3 kirjan perusteella voin suositella sitä lämpimästi! Kunhan saan sen loppuun palaan ehkä Mievillen pariin tai kenties tartun leppoisan välipalan toivossa seuraavaan osaan Dresden Files -sarjaa.

torstai 8. maaliskuuta 2012

George R. R. Martin: A Dance with Dragons

George R. R. Martinin Tulen ja jään laulun viides osa A Dance with Dragons oli turhauttava, mutta upea lukukokemus. Kirjan henkilögallerian laajuus ja tapahtumien runsaus olivat välillä uuvuttavia. Koska olen lukenut sarjan kunkin osan vain kerran ja ensimmäisen osan lukemisesta on jo kahdeksan vuotta, sain välillä todella tehdä töitä pysyäkseni tarinassa mukana. Tarina ei muutenkaan ole mitään kevyttä ja leppoisaa luettavaa. Sarja on tunnelmaltaan synkeä ja koska Martin on kuuluisa siitä, että hän saattaa tappaa lähes minkä hahmon tahansa, saa tarinaa lukea välillä sydän kurkussa. Kirja oli tuhti myös aivan fyysisessä mielessä, sillä lopun henkilögalleria mukaan lukien sivuja on yli 1000.

Aloitin A Dance with Dragonsin lukemisen jo syksyllä, mutta väsähdin noin puolessa välissä ja jätin kirjan odottamaan useaksi kuukaudeksi. Alkuun luin kyllä kirjaa intensiivisesti ja nopeaan tahtiin, mutta vähitellen turhauduin jatkuvasti vaihtuviin näkökulmahenkilöihin. Aina kun pääsin yhteen henkilöön kiinni ja kiinnostuin hänestä, siirtyikin tarina jonnekin aivan muualle. Jotkut tapahtumat tuntuivat myös yhdentekeviltä. Kääpiöt seilasivat ikuisesti merellä ja asiat junnasivat.

Ja kaikesta tästä huolimatta A Dance with Dragons oli kokonaisuudessaan loistava, kiinnostava, upeasti kirjoitettu ja hiottu kokonaisuus. Välillä hieman tylsä ja pitkä, mutta silti vain niin upea. Kun lopulta päätin lukea kirjan loppuun, huomasinkin liimautuvani siihen kiinni ja luin sen loppuun muutamassa päivässä. Joko tauko teki tehtävänsä, tai sitten aloitin kirjan väärässä mielentilassa. Helpon ja nopean luettavan kaipuuseen Martinin sarja ei ole oikea vaihtoehto, mutta silloin kun on valmis sitoutumaan ja syventymään, palkitsee kirja lukijan.

Martinin tyyli on selvästi minulle hieman haastava. Täytyy nimittäin tunnustaa, että Korppien kestien kanssa minulle kävi hieman samoin kuin tämän uusimman osan kanssa. Silloin kirja tosin oli lainattu kirjastosta, joten jouduin palauttamaan sen välillä ja lainasin sitten vasta pitemmän ajan jälkeen uudelleen lukeakseni loppuun. Tempaudun paremmin mukaan kirjaan, jossa näkökulmia on vähemmän ja eniten luultavasti eläydyn, kun kirjalla on yksi selkeä päähenkilö ja näkökulma. Patrick Rothfussin Kuninkaansurmaajan kronikka toimii tässä hyvänä vertailukohtana. Sarja vetäisi minut mukaansa ja luin molemmat osat hyvin nopeaan tahtiin, osaamatta laskea kirjoja käsistäni. Sen sijaan Martinin jatkuvat näkökulmien ja tapahtumapaikkojen vaihdokset rikkoivat keskittymiseni ja otteeni kirjasta herpaantui. Kokonaisuutena koen Martinin luomuksen täydellisempänä ja upeampana, mutta lukukokemuksena Rothfussin kirjat ovat olleet miellyttävämpiä.

Mutta, takaisin varsinaiseen aiheeseen. Sain A Dance with Dragonsista sellaisen tunteen, että se valmisteli tulevia tapahtumia. Tässä ja nyt ei tuntunut niin kiinnostavalta kuin mitä pian tapahtuu. A Dance with Dragons tuntui tavallaan välipalalta, erittäin tuhdilta sellaiselta, mutta kuitenkin välipalalta. Se rakensi odotuksia jatkolle, valmisteli tulevia tapahtumia, hahmotteli lukijan mieleen visioita siitä, kuinka lankoja aletaan mahdollisesti vähitellen vetää yhteen. Talvi on tulossa pahaenteisenä ja julmana. Jo tässä kirjassa tunnelma oli jäätävä ja lunta pyrytti, mutta todellinen talvi on vasta tulossa. Odotan, että seuraava osa eli The Winds of Winter on synkkä kirja, täynnä ahdistusta ja toivottomuutta. Oletan myös, että tällöin alkaa todella tapahtua ja asiat alkavat kiertyä kohti loppua.

A Dance with Dragons jätti kiemurtelemaan odotuksesta. Lopetettuani olisin halunnut saada käsiini jo seuraavan osan. En edes halua ajatella sitä, kuinka kauan The Winds of Winterin ilmestymiseen saattaa mennä. Odotan etenkin saavani tietää lisää Starkeista ja olen hieman huolestunut siitä, kuinka synkkiä kohtaloita Martinilla on heidän varalleen. Toisaalta tämä pahaenteisyys on myös hyvin kiehtovaa ja toivon, että The Winds of Winter sisältää upeita juonikuvioita suosikkieni varalle - niin hyvässä kuin pahassakin. (Mutta ei liian pahassa ennen viimeistä osaa. Haluaisin seurata suosikkihahmojani sarjan loppumetreille saakka.)

Vielä lopuksi todettakoon, että faniteorioiden lukeminen on avannut minulle sekä tätä kirjaa, että koko sarjaa aivan eri tavalla. Olen ahmaissut kirjat suuremmin pureksimatta, mutta Martin on ovela ja vihjaileva kirjoittaja, joten en ole lukutyylilläni tehnyt oikeutta tarinalle. Luettuani sarjan fanien pohdintoja, koin monta ahaa-elämystä. Nämä pohdinnat ovat myös vahvistaneet sitä ajatusta, että minun täytyy jossain vaiheessa lukea kaikki osat uudelleen ja tämän lisäksi tutustua Martinin Dunk and Egg -kirjoihin.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Steph Swainston: Aika on lahjoista suurin

Nelimaa-trilogian toinen osa, Aika on lahjoista suurin, ei onnistunut vetämään minua mukaansa yhtä hyvin kuin sarjan ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa tuntui tuoreelta ja uudelta, mutta toisessa osassa ei ollut enää samaa viehätystä. Jant ja kolme muuta kuolematonta seilaavat edestakaisin merellä, eivätkä tunnu saavan kovinkaan paljoa aikaiseksi. Hetkellisesti innostuin Trisistä ja sen kiehtovasta kirjastosta, mutta iloa ei kestänyt kauaa. Pian oltiin jälleen merellä.

Kirjaa olisi mielestäni voinut tiivistää ja muokata jotenkin ytimekkäämmäksi. Lisäksi Jantin iänikuinen ongelma huumausaineiden kanssa oli pääasiassa vain rasittava ja toi lisää vetelyyttä tarinaan. Jännite Jantin ja Tiiran välillä oli sen sijaan kiinnostavampi ja samoin Salamasta luin mielenkiinnolla. Kirjan loppupuolella tarina tuntui lopulta saavan vauhtia alleen ja alkoi tuntua kokonaisuudessaan merkityksellisemmältä. Loppupuoli sai minut myös odottamaan innolla sarjan kolmatta osaa.

Kaikkiaan Swainstonin kirjat ovat tarjonneet mielenkiintoista vaihtelua fantasiarintamalla, vaikka eivät ylläkään mielestäni parhaimmistoon. Hänen maailmansa on omaperäinen ja kuolemattomat sekä Nelimaan keisari kiintoisia hahmoja.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Arvosanoista

Arvelin, että voisin sanoa muutaman sanan kirjoille antamistani arvosanoista. Kukin näkee luultavasti numerot eri tavoin, joten lienee selkeintä, jos hieman avaan omia arvosteluperusteitani. Arvostelen kunkin kirjan asteikolla 1-5 ja liitän arvosanani blogitekstin tunnisteisiin.

5 - Yksi parhaista lukemistani kirjoista. Vitosia annan harvoin ja harkiten.
4 - Loistava kirja. Ei aivan yltänyt parhaisiin, mutta pidin kuitenkin todella paljon.
3 - Hyvä kirja. Pidin, mutta jotain jäi myös puuttumaan.
2 - Ok kirja. Jotain hyvää, jotain huonoa.
1 - En pitänyt. Kirja saattoi myös jostain syystä olla hyvin ärsyttävä, jonka takia annoin sille ykkösen protestina. Luultavasti en kuitenkaan lue kirjaa loppuun, jos en pidä siitä lainkaan, joten ykkösiä annan vielä vähemmän kuin vitosia.

(Taidan kokeilla osaanko tehdä blogiini välisivun ja liittää arvosteluperusteeni myös sinne.)

Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka muut tulkitsevat arvosanoja. Onko esimerkiksi kolmosen saanut kirja hyvä?

maanantai 27. helmikuuta 2012

Lavie Tidhar: An Occupation of Angels

Ensimmäisenä e-kirjana hankin Kindleeni Lavie Tidharin teoksen An Occupation of Angels, koska satuin löytämään sen halvalla Amazonissa. Lukulistalleni kirja sen sijaan päätyi alkujaan Taikakirjaimien arvostelun perusteella, sillä Raija kuvasi Tidharin synkkiä enkeleitä hyvin kiehtovasti.

Enkelit eivät pettäneet ja yksistään niiden takia koen, että kirja kannatti lukea. Enkelit olivat mielenkiintoisia ja inspiroivia olentoja, joihin olisi voinut paneutua syvemminkin. Sen sijaan muu kirja ei iskenyt yhtä paljoa. Päähenkilö jäi etäiseksi toimintapelin sankarittareksi, joka mielikuvissani juoksi ase kädessä kohtauksesta toiseen. Kirjan lukeminen venyi sen lyhyestä pituudesta huolimatta ja vaikka se olikin ensimmäinen kirja Kindlessäni, ei se todellakaan ollut ensimmäinen loppuun luettu e-kirja.

torstai 23. helmikuuta 2012

Tähtifantasia-ehdokkaat 2012

Vuoden 2012 Tähtifantasia-ehdokkaat on nyt julkistettu ja tittelistä kisaavat seuraavat teokset:

---

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Gummerus) – "Kauhuromaani tutkii vaistojen ja yhteiskunnan häilyvää rajapintaa. Teos vakuuttaa herkällä henkilökuvauksellaan."

Hal Duncan: Pako helvetistä! (Like) – "Tyylikäs ja omaperäinen pienoisromaani tempaa mukaansa ja iskee vimmalla päin maailman vääryyksiä."

China Miéville: Toiset (Karisto) – "Vetävästä murhamysteeristä kasvaa henkeäsalpaava kuvaus inhimillisen ymmärryksen ja yhteiskunnan rajojen keinotekoisuudesta."

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY) – "Itäeurooppalaista laatufantasiaa, joka sekoittaa rohkeasti huumoria ja sadun tenhoa realistiseen kerrontaan."

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (Atena) – "Kaunis, monipiirteinen tarina eristäytymisestä, kohtalosta sekä rakkaudesta."

---

Lista vaikuttaa erittäin hyvältä, vaikka luettuna onkin vasta Pako helvetistä!, josta en edes pitänyt. (Ja nyt harmittaa, kun en kirjoittanut kirjasta muutamaa sanaa enempää, mutta en kuitenkaan aio palata kirjan pariin enää.)

Toiset, Kohtalon miekka ja Tyttö joka muuttui lasiksi ovat jo pitemmän aikaa olleet omalla lukulistalla ja kaksi ensimmäistä vielä omassa kirjahyllyssä. Ehdokkuus tuonee sopivaa potkua näiden lukemiseen. Kultatukka, tähtönenkin vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta lukemieni arvioiden perusteella, mutta myös tarpeettoman kauhulta, minkä takia aioin jättää sen lukematta. Nyt täytynee sitten kuitenkin uskaltautua senkin pariin.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Uusi ystäväni Kindle

Tässä kuussa en ole lukenut paljoakaan perinteisiä kirjoja, sillä ostin itselleni Kindlen ja olen nyt ihastellut sitä vajaat kolme viikkoa. Kyseinen laite on osoittautunut erittäin näppäräksi. Vaikka en vielä olekaan ostanut Kindleeni kuin yhden kirjan (ja saanut yhden lahjaksi), olen jo löytänyt sinne monenlaista ilmaista täytettä.

Tajusin ilokseni, että Project Gutenbergin -sivuilta voi ladata kirjoja myös Kindle-versioina. Latasin sieltä siis nipun Jane Austenin teoksia, joiden uusintalukua olin ennättänyt miettiä jo tovin. Nyt olen lukenut Kindlellä Persuasionin ja Pride and Prejudicen ja seuraavana lienee vuorossa Emma. Kieli on tosin hieman hidastanut lukemistani, sillä olen tottunut lukemaan englanniksi vain uudempaa kirjallisuutta.

Koska pelkän Ylpeyden ja ennakkoluulon verran Darcya ja Elizabethia ei riittänyt, löysin itseni pitkästä aikaa lukemasta fanfictionia. Suureksi riemukseni myös totesin, että fanfictioninkin voi kätevästi ladata Kindleen! Tietokoneen näyttö tuntuu nimittäin Kindlen jälkeen entistä kirkkaammalta ja ilkeämmältä, eli houkutus lukea kaikki mahdollinen Kindleltä on varsin suuri.

Kindle-ihastuksissani voisin listata vielä muutaman huomion Kindlen hyväksi (verrattuna perinteiseen kirjaan): Kindleä ei tarvitse pidellä auki, se on kevyt, ei tarvitse tuskailla liian lähelle taitetta hivuttautuvan tekstin kanssa ja tekstin kokokin on aina sopiva (sitä voi itse muuttaa). Lisäksi on todella kätevää, kun Kindlessä on mukana sanakirja (englanti-englanti), jota on erittäin helppo käyttää lukemisen lomassa.

Hehkutuksesta huolimatta keksin kyllä myös negatiivisia puolia Kindlestä. Ensinnäkin oletan, että suomenkielistä luettavaa Kindlelle ei oikein ole saatavissa. (Jos jollakin on varmaa tietoa asiasta, minua voi valaista.) Ostin kuitenkin oman laitteeni sitä ajatellen, etten enää täyttäisi kirjahyllyäni halvoilla englanninkielisillä pokkareilla, vaan säilöisin ne jatkossa Kindleen. Tämän takia suomenkielisten e-kirjojen saatavuus ei varsinaisesti huoleta minua.

Hintakysymys on toinen miinuspuoli. Monet pokkarit ovat halvempia paperiversioina ja etenkin käytettyjä kirjoja saa välillä aivan pilkkahintaan. Kuitenkin, koska olen huono luopumaan ostamistani kirjoista, oli jo aikakin alkaa rajoittamaan pokkariostoksiani. Vaikka e-kirja välillä onkin kalliimpi, eipähän ainakaan tule säilytysongelmaa eteen, vaan voin hyvillä mielin säilöä kaikki e-kirjaostokseni.

Kolmantena huolenani on laitteen kestävyys. Minua mietityttävät etenkin laitteen sivuilla olevat näppäimet, joilla vaihdetaan sivua. Nämä ovat eniten käytössä ja pelkään, että ne jossain vaiheessa hajoavat.

Tähän asti olen kuitenkin elellyt Kindleni kanssa hyvin onnellisena. Ostos osoittautui loistavaksi ja olen käyttänyt Kindleä paljon. Täytyy kuitenkin yrittää olla ihastumatta laitteeseen liikaa, sillä kalliiksi tulee, jos kaikki pitäisi saada lukea Kindleltä...

lauantai 14. tammikuuta 2012

Vuoden verran kirjabloggausta

Blogin 1-vuotispäivän kunniaksi lienee sopivaa hieman pohdiskella tätä blogiani. Päivän kunniaksi päätin myös kokeilla ensimmäistä kertaa ajastaa postaukseni, sillä oikeasti olen tänään muualla kuin koneeni äärellä - olettaen siis, että ajastus onnistuu.

Blogini päivittyi viime vuonna hieman hitaanlaisesti, postauksia kertyi yhteensä 31. Koen kuitenkin tahdin sopivaksi itselleni - en ole erityisemmin stressannut blogiani ja sen pariin on ollut aina mukava palata. Nopeatempoinen päivitystahti ei vain taida sopia minulle. Hyvistä aikeista huolimatta blogi on saattanu jäädä välillä yli kuukaudeksikin päivittämättä. Tekisi mieli luvata, että tänä vuonna kirjoitan vähintään yhden postauksen joka kuukausi ja että yrittäisin saada kirjoitettua jotain kaikista lukemistani kirjoista. Koska en kuitenkaan edelleenkään halua stressiä blogistani, en lupaa mitään.

Kuten jo aiemminkin totesin, luin vuonna 2011 44 kirjaa, joka oli tuplasti enemmän kuin edellisenä vuonna. En usko, että kasvanut kirjamäärä johtuu pelkästään tästä blogistani, vaan ennemminkin luulen, että koska olen taas ollut innostuneempi kirjoista, olen myös halunnut kirjoittaa blogia lukemisistani. Sen sijaan voisin veikata lukeneeni monipuolisemmin blogin ansiosta. En ole jumittanut vain joihinkin muutamiin sarjoihin, vaan lukenut varsin monenlaisia fantasia-kirjoja. Lisäksi olen pyrkinyt sinnikkäästi lukemaan kaikki aloittamani kirjat loppuun - vain yksi vuonna 2011 aloittamani kirja taitaa jäädä lukematta.

Ainoa blogihaasteeni viime vuonna oli lukea kaikki vuoden 2011 Tähtifantasia-ehdokkaat. Onnistuin haasteessani ja pidin tästä haasteesta siinä määrin, että olen suunnittellut myös tänä vuonna lukevani tulevat ehdokkaat. Suunnitelmista huolimatta kokoava postaus aiheesta jäi viime vuonna kirjoittamatta, joka hieman harmittaa. Tänä vuonna tavoitteena olisikin ehdokkaat luettuani kirjoittaa omasta voittajasuosikistani.

Minulla on ollut myös muutama ääneenlausumaton haaste itselleni. Näillä haasteilla ei ole mitään aikarajaa, mutta aina ajoittain olen näihin liittyviä kirjoja lukenut. Ensinnäkin tavoitteenani on lukea kaikki Vaskikirjojen julkaisemat kirjat. Tällä hetkellä Vaskikirjat on julkaissut 12 kirjaa, joista olen lukenut 8. (Suosikkini lukemistani on ollut Ellen Kushnerin Thomas Riiminiekka, jonka luin jo ennen tämän blogin aloittamista.) Toisena tavoitteenani on lukea kaikki aiemmatkin Tähtifantasia-ehdokkaat, joista lukematta on vielä kymmenen. Kolmantena tavoitteena olen ajatellut lukea myös Kuvastaja-palkinnon voittaneet teokset, joista lukematta on seitsemän, eli suurin osa. En aio seurata näitä "haasteitani" mitenkään blogissani, mutta voisin ehkä lisätä blogiteksteihin näihin liittyvät tunnisteet.

Olen vähitellen muokkaillut blogiani omasta mielestäni toimivampaan muotoon. Aluksi blogitekstien tunnisteet olivat hyvin erilaisia kuin ne ovat nyt. Totesin jossain vaiheessa, etten pitänyt kirjojen luokittelusta tiettyihin tyylilajeihin, joten poistin nämä ja sen sijaan luokittelin postaukseni kirjailijoiden mukaan. Lisäsin myös kirjojen arvosanat tunnisteisiin, sillä koin niiden selkeyttävän mielipiteitäni. Annan joka tapauksessa kirjoille arvosanat Risingshadowin tietokantaan, joten yhtä hyvin voin myös mainita arvosanat blogissani. Lopullinen päätös arvosanojen lisäämisestä syntyi kirjoitettuani arvostelun Tuulen nimestä. Minulla oli kirjaa kohtaan hyvin suuret odotukset, jotka eivät täysin täyttyneet. Pettymykseni heijastui kirjoituksestani, mutta mikäli antamani arvosana (4/5) olisi ollut alusta asti tiedossa, olisi lopullinen mielipiteeni kirjasta tullut selkeämmin esille.

Minulla ei ole mitään erityisiä perusteita, joiden mukaan arvosanat annan, mutta esimerkiksi Goodreadsin tulkinnat arvosanoista vastaavat aika hyvin omia ajatuksiani kirjoista. Viittä tähteä en anna kirjalle helpolla, kun taas neljä olen antanut varsin monille. Viime aikoina olen opetellut antamaan reilusti myös kakkosia sellaisen ansaitseville. Mikäli kirja ei tunnu omalta, ei minun tarvitse antaa sille kummoista arvosanaakaan. Ykkösiä sen sijaan en oikein osaa antaa ja epäilen, että ykkösen ansaitseva kirja saattaisi jäädä lukematta loppuun.

Jokseenkin sekalaisia ajatuksia tuli nyt kerättyä tähän postaukseen. Monet näistä ovat kuitenkin sellaisia, joista olen ajatellut kirjoittaa, mutta en ole sitten kuitenkaan tullut sitä tehneeksi. Synttäripostaus tuntui nyt sitten hyvältä hetkeltä pohtia omaan blogiin liittyviä seikkoja ääneen. Heräsikö teille lukijoille jotain ajatuksia tästä sekametelisopasta?

P.S. Täytyy vielä hieman hehkuttaa, tilaamani Kindle saapui "eilen". Päivän kokeilun perusteella olen aivan ihastunut. <3

perjantai 6. tammikuuta 2012

Ajatuksia vuonna 2011 luetuista kirjoista

Tarkoitukseni oli pohdiskella viime vuoden lukemisiani blogini 1-vuotispostauksessa, mutta koska se venyi jo muutenkin pitkäksi, ansainnee tämä aihe aivan oman postauksensa. (Kyseinen vuosipäivähän on vasta tulossa, mutta kirjoitin jo postauksen miltei valmiiksi.)

Olen kirjoittanut vuoden 2011 kirjoista jo toisaalle, joten päätin nyt härskisti kierrättää saman tekstin tänne blogiinkin. Kerrotaan kuitenkin vielä bonuksena, että tänä vuonna luin yhteensä 44 kirjaa. Vaikka summa ei kovin suuri olekaan, on se kuitenkin tuplasti enemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuoden paras kirja
Ykkössijan jakavat Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta ja Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Molemmissa kirjoissa oli upea tunnelma ja jo nyt tekisi mieli lukea kirjat uudelleen. En yleensä ole hirveästi lukenut suomalaisten kirjailijoiden tuotoksia, mutta ilmeisesti kannattaisi.

Muita top10-listaan nousevia sekalaisessa järjestyksessä
- Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
- Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
- Patrick Rothfuss: The Name of the Wind
- Patrick Rothfuss: Wise Man's Fear
- Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki
- Uuskummaa? Modernin fantasian antologia
- J. Pekka Mäkelä: Alshain
- Suzanne Collins: Nälkäpeli

Vuoden positiivinen yllättäjä
Robert Jordanin ja Brandon Sandersonin The Gathering Storm. Sarjan edelliset osat ovat olleet viihdyttäviä, mutta eivät mitenkään ihmeellisiä. Brandon Sanderson toi sarjaan uutta potkua.

Vuoden kirjailijalöytö
Pasi Ilmari Jääskeläinen. Rakastuin herran tuotantoon. Upeita tunnelmia, juuri sopivasti vinksahtanutta ja outoa.

Vuoden kirjapettymys
Scott Lynchin Locke Lamoran valheet. Luin kirjasta etukäteen vain positiivisia kommentteja, mutta jostain syystä kirja ei uponnut minuun lainkaan. Jouduin taistelemaan itseni loppuun, odottaen toiveikkaana, että kirja yhtäkkiä vielä paranisi.

torstai 5. tammikuuta 2012

Kahden tähden kirjoja

Neljän tähden kirjojen vastapainoksi täytynee mainita, että olen lukenut viime aikoina myös heikompiakin tapauksia. Näiden joukkoon lukeutuvat Hal Duncanin Pako Helvetistä! ja Fritz Leiberin Lankhmarin varkaat. Kummatkin kirjat olivat juonellisesti ihan toimivia, mutta eivät vain saaneet missään vaiheessa minua innostumaan niistä. Nyt noin kuukausi (alle tai päälle) lukukokemuksen jälkeen tuntuu siltä, että kirjat eivät herätä enää mitään ajatuksia tai fiiliksiä. Molemmat kirjat olivat kuitenkin sen verran lyhyitä, että jaksoin ponnistella ne loppuun, eikä jälkikäteen tarvinnut harmitella, kun oli mennyt tuhlaamaan aikaansa näihin.

Myös joululomakirjani - M. G. Soikkelin Kuninkaantekijät ja J. R. Wardin Lover Revealed - mahtuvat tämän otsikon alle, eli kovin loistavia teoksia ei tullut pakattua laukkuun. Tähän kirjojen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin ja tuntuu hieman sopimattomalta käsitellä näitä samassa kappaleessa. Soikkelin Kuninkaantekijöistä olisin halunnut pitää. Kirjalla oli hieno kansi ja sen takakansiteksti oli houkutteleva. Lukukokemuksena kirja tuntui kuitenkin hieman pitkäveteiseltä ja hypähtelevältä. Tarinassa olisi ollut aineksia parempaankin eli vaikka en tästä teoksesta oikein innostunutkaan, lukisin mielelläni Soikkelilta vielä jotain muuta.

J. R. Wardin vampyyrihömppäsarjassa pääsin neljänteen osaan. Edellisten osien perusteella tiesin mitä odottaa, liiankin kanssa. Kirja kierrätti samoja juonikuvioita kuin edellisetkin kirjat ja päähenkilöpariskunta souti ja huopasi loputtomiin. Ärsytyksekseni aloin myös kiinnittää huomiota siihen, että kaikki henkilöt tuntuivat puhuvan samalla tavalla. Kaikki veljeskunnan jäsenet kutsuivat Butchia nimellä "Cop" ja kaikki käyttivät jatkuvasti sanoja "my man" puhuessaan miespuolisille ystävilleen. Varmasti esimerkkejä löytyisi muitakin, mutta nämä hyppäsivät minun silmilleni - enkä yleensä kiinnitä tällaisiin asioihin erityisemmin huomiota. Kaikesta valituksesta huolimatta olen kuitenkin aloittanut lukemaan jo sarjan viidettä osaa...

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

J. Pekka Mäkelä: Alshain

Aloitin kirjoittamaan J. Pekka Mäkelän Alshainista jo marraskuussa, mutta kirjoitus jäi kesken. Vaikka lukemisesta on nyt jo jonkin aikaa, haluan kuitenkin tuoda kyseisen kirjan blogiini. En normaalisti lue scifiä (siis koskaan), mutta koska kaipasin jotain erilaista luettavaa, päätin yrittää päästä ennakkoluulojeni ylitse. Tartuin juuri Alshainiin, koska sitä suositeltiin minulle kirjana, josta olisi helppo lähteä tutustumaan scifiin. Epäilin kuitenkin kirjaan tarttuessani, jaksaisinkohan sittenkään lukea sitä kokonaan.

Epäluuloni osoittautuivat perusteettomiksi ja Alshain tarjosi mielenkiintoisen ja hienon lukukokemuksen. Hankalia termejä ei kirjassa pahemmin ollut ja tarina oli hyvin inhimillinen, kietoutuen kirjan päähenkilöiden (etupäässä ei-tieteellisten) ongelmien ympärille.

Kirjan tarina koostuu viidestä osasta, joista kullakin on oma kertojansa. Tarinat lomittuvat toisiinsa ja niistä rakentuu yhtenäinen kokonaisuus. Ensimmäisen osan kertojana on Maasta Alshainiin muuttanut mies, joka koettaa tutustua ja sopeutua itselleen uuteen ja outoon kulttuuriin. Tämä sopeutuminen ja oudon kulttuurin ihmettely oli mielestäni koko kirjan parasta antia ja olinkin hieman pettynyt, kun muut kirjan kertojat olivat Alshainissa paljon paremmin kotonaan. Pidin kuitenkin kirjasta myös kokonaisuudessaan, joten kovin pitkään en asiaa muistanut harmitella.

Suosittelen itsekin Alshainia sellaiselle, joka ei scifiä normaalisti lue, mutta haluaisi kuitenkin kokeilla. Tämän jälkeen mieleni perukoille jäi kytemään ajatus siitä, että ehkäpä voisin lukea hieman lisääkin scifiä. (Suosituksia sainkin jo tukun lisää.)