Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Luettuani Harjukaupungin salakäytävät toivoin olevani Jyväskylässä, kiertelemässä kaupungin cinemaattisissa paikoissa. Tosin kun tulin vilkaisseeksi Jyväskylää junan ikkunasta kirjan lukemisen lomassa, näytti se yhtä harmaalta ja tympeältä kuin muutkin kaupungit tässä talven ja kevään välitilassa. Minun oli tarkoitus katsella Jyväskylää vähän pitemmänkin aikaa, mutta Harjukaupungin salakäytävät vei mukanaan ja muistin kohottaa katseeni uudelleen vasta junan jo ohitettua Jyväskylän. Onneksi muistojeni Jyväskylä piirtyy mieleeni kauniina ja suloisena ja Harjukaupungin salakäytävät luettuani on mielikuvaan tarttunut myös hitunen maagisuutta.

Asuin Jyväskylässä reilut neljä vuotta, mutta siitä huolimatta katujen nimet eivät ole jääneet muistiini tarpeeksi hyvin. Useaan otteeseen lukiessani kaipasin karttaa tapahtumapaikkoja hahmottaakseni tai varmistaakseni. Tiesin tietäväni kuvaillut paikat, tiesin kävelleeni niiden ohitse, mutta kun en vain millään muistanut mikä mikäkin katu tarkalleen oli. Tänään vietinkin sitten hetkisen Googlen karttapalvelun äärellä, selvittäen katunäkymän avulla esimerkiksi sen, miltä Wivi Lönnin talo todella näyttää. Katunäkymissä seikkaillessa selvisi myös, että kyllä, Harjun portaiden juurella on todellakin jäätelökioski vaikka en itse millään muistanutkaan sellaista siellä olevan. Ehkäpä seuraavan kerran kun vierailen Jyväskylässä kesäiseen aikaan, täytyy minun pysähtyä tuolle kioskille ja ostaa tötterö mansikkajäätelöä. Sen jälkeen kävelen portaita ylös tunnustellen, löytäisinkö itsestäni elokuvallisen puolen ja onnistuisinko edes hetkeksi pääsemään irti jatkumohakuisuudestani. En tosin tiedä, tulisiko elämää suurempia elokuvallisia kohtaamisia lähteä etsimään jäätelötötterö kädessä, vai sopiiko jäätelö paremmin vasta kohtauksen loppupuolelle?

Vaikka haikailenkin elokuvallisiin paikkoihin, salakäytäviä en kuitenkaan halua lähteä etsimään. Ne ovat pelottavia, kylmiä, outoja. Jos oikein pinnistelen, muistiini nousee epämääräinen, vastentahtoinen tunne siitä, että olen joskus nähnyt vilauksen yhdestä salakäytävästä Tourujoen rannalla olevan höyryputken lähettyvillä.

Odotin kirjalta vähemmän selittämistä ja hämärämmäksi jäävää loppua, mutta Harjukaupungin salakäytävät oli lopulta huomattavasti selkeämpi lukukokemus kuin Lumikko ja yhdeksän muuta. Tämä kai kuulostaa positiiviselta seikalta, mutta olisin halunnut jäädä ihmettelemään ja kyselemään kirjan suljettuani. Olisin halunnut lukea enemmän pelottavista salakäytävistä ja vähemmän Kertusta. Toisaalta ahmin kirjan hyvin ahnaasti, jonka takia minulta jäi varmasti myös paljon huomioimatta ja ehkä vaistomaisesti tarrasin tiukimmin kiinni tarinan selkeämpiin osiin.

Taisin nyt jäädä tunnelmoimaan Jyväskylää ja salakäytäviä ja unohtaa tyystin kirjan päähenkilön Olli Suomisen. Kirjasta ovat kuitenkin kirjoittaneet jo niin monet muut bloggaajat, että voinen rauhassa harhailla. Kokonaisuudessaan kirja oli hieno ja upea ja olen iloinen, että hankin sen omaan kirjahyllyyni. Toivoisin tosin, että voisin ostaa myös Maagisen kaupunkioppaan itselleni ja lähteä sen viitoittamana seikkailemaan Jyväskylään!