Lennän unissani joka yö. Pienenä osasin lentää silloinkin, kun en nukkunut. Enää en osaa, vaikka harjoittelen yhtä mittaa. Ja sen jälkeen mitä näin viime yönä, haluan enemmän kuin koskaan lentää täysin hereillä. Äiti kyllä sanoo: Aina voi haluta, mutta kaikkea ei voi saada. Ihan oikeastiko? (Hiljaisuus soi h-mollissa, s. 7.)Eilen luin lopulta loppuun Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa, joka on myös yksi tämän vuoden Tähtifantasia-ehdokkaista. En selvästikään ollut aivan kirjan kohdeyleisöä, sillä en oikein osannut samaistua 12-vuotiaan tytön ongelmiin ja elämään. Kirjassa ei sinänsä ollut mitään vikaan, mutta se ei vain ollut minun kirjani. Juoni ei missään vaiheessa saanut minua kunnolla otteeseensa, enkä oikein innostunut tarinasta. En myöskään itse kokenut kirjaa erityisen maagisena, vaan lapsen mielikuvituksen värittämänä kertomuksena.
Kirjan päähenkilö on 12-vuotias Gwenni, joka lentää öisin. Eräällä öisellä lentoretkellään hän järkytyksekseen näkee ruumiin kastealtaassa. Seuraavana päivänä käy ilmi, että eräs kylän miehistä on kadonnut ja myöhemmin hän löytyy hukkuneena. Tapahtumat sekoittavat kylän elämän ja vaietut salaisuudet alkavat nousta esiin. Tapahtumia tarkkaillaan Gwennin silmin, eikä hän aina aivan ymmärrä sitä mitä näkee ja kuulee, vaan tulkitsee tapahtumia omilla tavoillaan.
Innostuneemman ja pitemmän kuvaukset kirjasta voi lukea esimerkiksi Raijalta tai Susalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti