... Totuuden tietää herrasmiesroistoksi itseään kutsuva Locke Lamora, joka elää varasjoukkoineen kirjaimellisesti maan alla, piilossa vanhan Perelandron temppelin uumenissa. Turvatakseen elantonsa ja pitääkseen uteliaat silmät loitolla he antavat tarinan Vainolaisesta elää omaa elämäänsä. Jo vuosien ajan herrasmiesroistot ovat häpeämättä rikkoneet kaupungin kirjoittamatonta lakia ja putsanneet varakasta aatelistoa, jonka jopa rosvoruhtinas Barsavi on luvannut jättää rikoksilta rauhaan... (Takakansi)Jos haluat lukea kuvauksen Locke Lamoran valheista, tämä bloggaus ei ole se jota etsit. Klikkaa itsesi eteenpäin vaikka alla olevasta Risingshadowin sivuille johtavasta linkistä. Tämä kirjoitus sisältää vain marinaa.
"Kai sen täytyy olla loistava, kun kaikki muutkin sitä ovat kehuneet", pohdin aloitettuani lukemaan Scott Lynchin Locke Lamoran valheita. Kirjan alku tuntui sekavalta ja tylsältä, mutta koska esimerkiksi Risingshadowin tietokannassa kirjaa oli vain ja ainoastaan kehuttu ja suitsutettu, arvelin, että kirjan täytyy parantua huimasti edetessään.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kirjan rakenne kyllä muuttui selkeämmäksi, mutta kovin ihmeellinen tarina ei kuitenkaan ollut. En ymmärrä, mitä ihmiset kirjassa ovat nähneet. Kenties, jos minulla ei olisi ollut mitään odotuksia kirjan suhteen, se olisi voinut olla hitusen parempi, mutta ei missään nimessä neljän tai viiden tähden lukukokemus.
En olisi menettänyt mitään, jos olisin jättänyt kirjan lukematta. Kyllähän kirja oli ihan viihdyttävä ja tarina toimiva, mutta ei siinä mitään erityistä ollut. Hahmot tuntuivat jotenkin latteilta ja hengettömiltä ja eniten myötätuntopisteitä sai palkkavelhon haukka. Luulen, että minulle kirjan ongelmana oli se, että se jätti minut tunnepuolella täysin kylmäksi. Verta ja päitä lenteli, mutta tämä kaikki tapahtui jotenkin niin kylmästi ja tehokkaasti, että etupäässä tunsin vain ärtymystä siitä, että hahmot joihin työllä ja vaivalla olin tutustunut, mentiinkin nyt sitten tappamaan.
Hmm, mielenkiintoinen mielipide. Itselleni Locke Lamoran valheet oli silloin aikoinaan varmaan paras sinä vuonna lukemani kirja. Onhan tuo totta, ettei kirja ole kovin syvällinen eikä siinä pohdiskella paljoa hahmojen sielunmaailmaa, mutta se on vauhdikas ja sujuva tarina ja hahmojen dialogi parhaimmillaan ihanan nokkelaa. Hauskasta vauhdikkaasta puolesta huolimatta kirjoissa on myös se synkempi puoli, joka tulee esille juuri tässä ekassa kirjassa. Synkempi puoli on minusta hyvä, koska muuten liikuttaisiin minun makuuni ehkä liiankin iloisissa tunnelmissa.
VastaaPoistaMinun mielipiteeseeni vaikuttaa varmaan se, että olen pitänyt aina kaikista mahdollisista huijauselokuvista ja oli jotenkin todella mahtavaa löytää samaan aiheeseen sijoittuva fantsukirja. Locke Lamora-kirjat ovat hyviä viihdepakkauksia, joihin odotan jatkoa, mutta jos haluan jotain syvällisempää luettavaa, etsin käsiini jonkun toisen kirjailijan kirjoja.
Blogisi vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta, tulen pitämään tätä varmasti silmällä, (fantasia)kirjallisuuden ystävä kun olen :)
Mukavaa saada uusi lukija, tervetuloa! :)
VastaaPoistaValtaosa vaikuttaa olevan Locke Lamoran valheista samaa mieltä kuin sinä (ainakin Risingshadowissa annettujen arvosanojen perusteella). Minuun kirja vain ei jostain syystä iskenyt ja taisin suhtautua siihen hieman kärkevästi luettuani ensin ylistäviä kommentteja ja petyttyäni sen jälkeen.