Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot

Ajattoman kaupungin varjot on mestarillinen seikkailukertomus, jossa perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu esitetään uudessa valossa. Teos on myös ainutlaatuinen kuvaus Barcelonan historiasta – siinä ovat läsnä ne ihmiset, joiden tarinoita ei yleensä kerrota historiateoksissa: prostituoidut, helppoheikit ja hämärämiehet. Tunnettujen historiallisten faktojen ja tapahtumapaikkojen lomasta löytyy salattu, taianomainen varjojen Barcelona. (Takakansi)

Luettuani yllä olevan kuvauksen Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjoista, kirja kuulosti todella kiehtovalta, enkä voinut vastustaa sitä. Aloitettuani kirjan en kuitenkaan enää ollut yhtä innostunut ja niinpä kirjan lukeminen venyi ja venyi kunnes aloin epäille, etten ehkä viitsisi lukea sitä edes kokonaan. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja puolittain väkisin luin sen loppuun.

Vaikka kirja ei kokonaisuudessaan ollutkaan aivan nappisuoritus, olen kuitenkin tyytyväinen, etten luovuttanut kesken. Ajattoman kaupungin varjot tarjosi hieman erilaisen lukukokemuksen verrattuna muihin viime aikoina lukemiini kirjoihin. Se jätti myös jälkeensä jotain pureskeltavaa ja fiilisteltävää. Pidän siitä, että kirjasta ei pääse heti irti sen suljettuaan, vaan sitä on pakko jäädä hieman pohtimaan. Kirjassa oli myös varsin vahva oma tunnelmansa, joka kiehtoi minua.

Tuoreeltaan kirjasin ylös, että kiinnostavaa kirjassa olivat historiallinen Barcelona, ajatukset hyvästä ja pahasta, Marcos Solana ja Marta Vives, iättömät / kuolemattomat (tai mitä he olivatkaan) sekä kirjan tunnelma. Olisin kuitenkin toivonut, että näitä kiinnostavia aineksia olisi korjailtu parempaan tasapainoon, niin että kirjan rakenne olisi ollut toimivampi ja loogisempi. Nyt kirja tuntui monessa kohtaa vain pätkiltä historiaa, jotka eivät kunnolla sitoutuneet toisiinsa tai siihen tarinaan, jota kerrottiin nykyajassa. Sinällään nämä pätkät olivat kiinnostavia ja kiehtovia, mutta eivät tuntuneet tukevan tarinan kokonaisuutta. Hajanaisuus oli oikeastaan koko kirjan ongelma, sillä myös nykypäivän kuvaus oli hajanaista ja etenkin Marcos Solanan merkitys tarinassa jäi aivan liian pieneksi.

Ajattoman kaupungin varjot oli kuitenkin juuri sitä, mitä olin arvellutkin sen olevan kun ensimmäisen kerran tartuin kirjaan. Se oli fiilistelyä, vahvoja tunnelmia, salaperäisyyttä, historiaa, varjoja ja vaivalloinen lukukokemus. En tiedä, suosittelisinko kirjaa, mutta toisaalta olen kuitenkin itse edelleen kiinnostunut siitä ja hivenen tekisi mieli lukea sen alku uudelleen ja katsoa, saisinko vielä hieman lisää irti siitä. Etenkin Isä Olavide jäi kaihertamaan ajatuksiani, sillä tuntui siltä, että ainakin hänen kohdallaan jotain oli jäänyt minulta huomaamatta.