Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytäviin tutustuminen on vielä edessäni, mutta sen sijaan mukaani tarttui kirjastosta Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. En ollut lukenut kirjasta yhtäkään arvostelua, enkä lukenut kirjan takakantta ennen lukemisen aloittamista. Jääskeläisen blogista olin todennut kirjan nimen sivusilmällä. Tuolloin luultavasti myös luin kuvauksen kirjasta, mutta olin jo ennättänyt unohtaa lukemani. Minulla ei siis ollut odotuksia tai oletuksia kirjan suhteen, etupäässä vain uteliaisuutta Jääskeläistä kohtaan. Olen puolisen vuotta seuraillut hänen blogiaan, joten halusin tutustua myös hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

Lumikon alussa kiinnitin tavallista enemmän huomiota kirjailijaan. Pohdin, heijastuiko siitä tai tästä hänen omat kokemuksensa tai että mistähän hän tämän ajatuksen tai idean on saanut. Vähitellen nämä mietteet kuitenkin karisivat mielestäni ja kirja otti minut valtaansa. Aloitin kirjan ollessani yksin kotona. Oli myöhäinen ilta ja talo oli pimeä ja hiljainen. Vihjaukset ja salaisuudet herättelivät tummia varjoja mieleni äärirajoille. Vedin jalat lattialta sohvalle, sytytin valoja huoneisiin, vältin vilkuilemasta ulos. Sanat piirtyvät kirjan sivuille: tumma varjo lammen jään alla, hiljaisena tuijottava kivinen hiisi huvimajassa, vääristynyt tarina tuttujen kansien sisällä, jäiseen tuulahdukseen katoava kirjailijatar...

Asiaan kuuluisi varmaan kertoa myös jotain konkreettista kirjan juonesta? Mutta todella, tarvitseeko minun? Kirjan luettuani onnistuin löytämään varsin monta kirja-arvostelua Lumikosta, joten ehkäpä voin sittenkin jättää oman tiivistelmäni väliin. Lumikko ja yhdeksän muuta on muutenkin mielestäni kirja, josta ei kannata lukea liikaa etukäteen.

Sen sijaan päästyäni kirjan loppuun olisin mielelläni lukenut kirjasta lisää, puhunut siitä jonkun kanssa ja ihmetellyt jonkun muun teorioita. Mieleeni jäi pyörimään monia kysymyksiä. Joitain kohtia oli pakko lukea vielä uudelleenkin vastausten toivossa. Ehkä jossain vaiheessa luen kirjan kokonaan uudelleen, sillä haluaisin päästä hieman syvemmälle, ymmärtää hieman lisää, nähdä asioita hieman toisesta näkökulmasta. Haluaisin esimerkiksi tietää, miksi Laura Lumikko kutsui Ella Milanan seuraan? Pohdin tätä kirjan alussa ja kirjan lopussa, mutta kirjan keskellä juoni vei minua niin täysin mukanaan, etten muistanut miettiä kysymyksiäni. Muitakin kysymyksiä minulle jäi, mutta ehkä en esitä niitä tässä, mikäli joku eksyy lukemaan tämän ennen kirjan lukemista.

Lumikko ja yhdeksän muuta oli kiehtovaa luettavaa. Harvaa kirjaa haluaisi lukea heti perään uudelleen ja koettaa kaivella hieman lisää pinnan alta. Kirjalta ei siis kannata odottaa liikaa vastauksia. Kaikkea ei kerrota, eikä kaikkea kuulukaan kertoa.