Viimeinen Tähtifantasia-ehdokas, jonka luin, oli Terry Pratchettin Yövartiosto. Yövartioston päähenkilönä on Sam Vimes, joka kesken kiihkeän ajojahdin tipahtaakin yhtäkkiä menneisyyteen. Vimes joutuu keskelle kaaottista tilannetta, jonka hän tietää kulminoituvan kansannousuun. Vimesin muistamassa menneisyydessä kersantti Keeli oli keskeisessä roolissa. Tässä uudessa menneisyydessä Vimes huomaa saaneensa Keelin roolin itselleen ja niin menneisyys kuin tulevaisuuskin ovat riippuvaisia siitä, kuinka hyvin Vimes osansa hoitaa. Tilannetta ei paranna se, että paikalla on myös nuorempi Sam Vimes.Suhtauduin kirjaan etukäteen hyvin epäluuloisesti, sillä olin kuusi vuotta sitten saamani yliannostuksen ja kyllästymisen jälkeen päättänyt lopettaa Kiekkomaailmaa kuvaavien kirjojen lukemisen. Kirjojen huumori ei tuolloin enää iskenyt minuun ja mielestäni niissä oli järjestään liian outo loppu (eli toisin sanoen putosin kärryiltä kirjan loppumetreillä).
Yövartiosto osoittautui kuitenkin viihdyttäväksi ja aivan mukiinmeneväksi kirjaksi, vaikkakaan en usko jatkavani tätä enempää Pratchettin parissa. Olen kuitenkin valmis myöntämään, että jotkut hänen kirjoistaan voivat olla ihan luettavia. En kuitenkaan pitänyt kirjaa erityisen hauskana, vaikka Pratchettin kirjoja jatkuvasti kuvaillaankin humoristisiksi. Kirja oli siis ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan minun kirjani. Kaipaan sitä, että kirja vetoaa enemmän tunteisiin. Tämän tarkemmin asiaa on kuitenkin vaikea enää nyt useamman viikon jälkeen pohdiskella.
