Lordi Dunsany: Haltiamaan kuninkaantytär

Luin joitakin päiviä sitten loppuun Lordi Dunsanyn Haltiamaan kuninkaantyttären. Kyseessä on vuonna 1924 julkaistu fantasiakirjallisuuden klassikko, josta ovat (kirjan takakannen mukaan) saaneet vaikutteita niin J.R.R. Tolkien kuin H.P. Lovecraft.

"Tahdomme hallitsijan, jolla on taikuuden mahti", ilmoittaa Erlin neuvosto linnanherralleen. Linnanherra taipuu neuvoston tahtoon ja lähettää poikansa Alvericin hakemaan puolisokseen Haltiamaan kuninkaantyttären Lirazelin. Alveric tuo Lirazelin Erliin ja heidät vihitään puolisoiksi. He ovat kuitenkin kotoisin aivan erilaisista maailmoista, eivätkä ymmärrä toistensa tapoja. Vähitellen tämä erilaisuus alkaa kiskoa heitä erilleen, eikä rakkaus yksin enää riitä.

Kirjan satumainen kerronta vei minut lapsuuden tunnelmiin. Kirja oli kokonaisuudessaan hyvin viehättävä ja tarina ja kieli olivat kaunista. Sen sijaan henkilöt jäivät satujen tapaan etäisiksi, eikä tarina onnistunut tempaamaan minua kunnolla mukaansa. Luulen, että kirja olisi kohdallani toiminut paremmin, jos olisin lukenut sitä vain pienen pätkän kerrallaan. Tällöin olisin ehkä osannut nauttia enemmän kauniista kielestä, taianomaisista kuvauksista ja vanhahtavasta tunnelmasta.

Hän katseli tähtiä niin pitkään, että näki niiden liikkuvan taivaalla. Enemmän kuin mitään muuta mitä oli meidän maillemme tultuaan nähnyt hän ihmetteli tähtiä. Hän rakasti niiden lempeätä kauneutta ja kuitenkin hän murehti katsellessaan niitä kaivaten, sillä Alveric oli kieltänyt häntä palvomasta niitä. (Haltiamaan kuninkaantytär, s. 61.)