perjantai 6. tammikuuta 2012

Ajatuksia vuonna 2011 luetuista kirjoista

Tarkoitukseni oli pohdiskella viime vuoden lukemisiani blogini 1-vuotispostauksessa, mutta koska se venyi jo muutenkin pitkäksi, ansainnee tämä aihe aivan oman postauksensa. (Kyseinen vuosipäivähän on vasta tulossa, mutta kirjoitin jo postauksen miltei valmiiksi.)

Olen kirjoittanut vuoden 2011 kirjoista jo toisaalle, joten päätin nyt härskisti kierrättää saman tekstin tänne blogiinkin. Kerrotaan kuitenkin vielä bonuksena, että tänä vuonna luin yhteensä 44 kirjaa. Vaikka summa ei kovin suuri olekaan, on se kuitenkin tuplasti enemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuoden paras kirja
Ykkössijan jakavat Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta ja Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Molemmissa kirjoissa oli upea tunnelma ja jo nyt tekisi mieli lukea kirjat uudelleen. En yleensä ole hirveästi lukenut suomalaisten kirjailijoiden tuotoksia, mutta ilmeisesti kannattaisi.

Muita top10-listaan nousevia sekalaisessa järjestyksessä
- Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
- Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
- Patrick Rothfuss: The Name of the Wind
- Patrick Rothfuss: Wise Man's Fear
- Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki
- Uuskummaa? Modernin fantasian antologia
- J. Pekka Mäkelä: Alshain
- Suzanne Collins: Nälkäpeli

Vuoden positiivinen yllättäjä
Robert Jordanin ja Brandon Sandersonin The Gathering Storm. Sarjan edelliset osat ovat olleet viihdyttäviä, mutta eivät mitenkään ihmeellisiä. Brandon Sanderson toi sarjaan uutta potkua.

Vuoden kirjailijalöytö
Pasi Ilmari Jääskeläinen. Rakastuin herran tuotantoon. Upeita tunnelmia, juuri sopivasti vinksahtanutta ja outoa.

Vuoden kirjapettymys
Scott Lynchin Locke Lamoran valheet. Luin kirjasta etukäteen vain positiivisia kommentteja, mutta jostain syystä kirja ei uponnut minuun lainkaan. Jouduin taistelemaan itseni loppuun, odottaen toiveikkaana, että kirja yhtäkkiä vielä paranisi.

2 kommenttia:

  1. Pasi Ilmari Jääskeläinen kuuluu minullakin tämän vuoden löytöihin! Ehdottomasti! Harjukaupungin salakäytävät on hieno kirja. Olin ihan flowssa lukemisen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Minä olisin halunnut lukea Lumikon heti perään uudelleen, olin aivan myyty. :) Nyt sitten seuraavaa kirjaa odotellessa...

    VastaaPoista