maanantai 16. heinäkuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Tähtifantasia-ehdokkaiden lukemisen deadline alkaa häämöttää uhkaavan lähellä, sillä tavoitteenani on lukea ja blogata kaikki kirjat ennen kuin voittaja julkaistaan. Ja palkintohan siis jaetaan tämän viikon sunnuntaina Finnconissa. Lukuprojekti on sinänsä jo ihan hyvällä mallilla, sillä viimeinenkin kirja on kohta jo puolessa välissä. Sen sijaan lukemisen raportointi hieman laahaa jäljessä.

Neljäs lukemani ehdokas oli John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen. Kirja herätti minussa etukäteen varsin ristiriitaisia tunteita, sillä en mielelläni lue kauhua, mutta toisaalta kanssabloggaajien kirjoitukset kirjasta olivat saaneet kiinnostukseni heräämään. Niinpä olin salaisesti tyytyväinen, että joutuisen lukemaan Kultatukka, tähtösen osana Tähtifantasia-projektiani.

Alkuun en oikein innostunut kirjasta, mutta pikkuhiljaa aloin myöntää, että Lindqvist kirjoittaa ja kuvailee tarinaansa todella taidokkaasti. Aloin jopa miettiä, että onko tässä yllättäen oma suosikkini. Kirjassa oli todella hienoja kohtia, kaikesta inhottavuudestaan huolimatta. Loppuun päästyäni jouduin kuitenkin toteamaan, että kirja oli liian kamala ja loppu oli väärällä lailla kamala tehdäkseen kirjasta kamalan hyvää.

Jos fiilikseni olivat ristiriitaiset ennen kirjaan tarttumista, olivat ne sitä paljon enemmän kirjan luettuani. Tässä joitain ajatuksia tuoreeltaan: "Ihan sairas kirja. Upea ja kamala. Ällöttävä ja inhottava. Hirvittävä. Vaikuttava. Ei jätä todellakaan kylmäksi, mutta en tiedä, onko kuitenkaan hyvä, että luin sen. Kohtia, joita ei halua ajatella liian tarkkaan, ajatuksia, joita ei halua ymmärtää. Ajatuksia, joita ei halua muiden ihmisten ajattelevan ja ymmärtävän."

Kirjan inhottavuus oli tarinallisesti hyväksyttävää ennen loppua, mutta aivan lopussa mentiin mielestäni jonkin rajan yli. Loppu tuntui epäloogiselta ja tarpeettoman sekopäiseltä. En kokenut, että tarinan sisäinen logiikka olisi ehdottomasti johtanut siihen, mihin lopulta päädyttiin. Ennen loppua olin valmis ylistämään kirjaa, vaikka suhtauduin siihen etukäteen ennakkoluuloisesti, alku oli venytetty, henkilöt epämiellyttäviä ja tarina kaamea. Hyväksyin aiemmat inhottavuudet osana juonta, mutta loppu alkoi tuntua mässäilyltä, eikä tarina tuntunut enää antavan oikeutusta kaikelle sille irvokkuudelle. Olisin ennemmin toivonut hiljaisempaa ja hämärämpää loppua.

Tiivistetysti: ei löytynyt omaa voittajasuosikkia. Tuoreeltaan olin myös sitä mieltä, että ei enää enempää Lindqvistiä. Kuitenkin nyt kun inhottavimmat yksityiskohdat ovat jo hämärtyneet, voin myöntää, että oli se hyvin kirjoitettu kirja ja ehkäpä saattaisin sittenkin lukea kirjailijalta toisenkin teoksen.

2 kommenttia:

  1. Hyvin todettu tuo, että tarinan sisäinen logiikka ei ollut sellainen, että se olisi automaattisesti antanut ymmärtää, että loppuratkaisun pitääkin olla se, johon kirjailija päätyi. Muistan itsekin ihmetelleeni kirjan loppuhetkiä, mutta kaikenkaikkiaan todella kamalan hyvä tarina, ja saattaa itselläni roikkua ihan top-10:ssä kun loppuvuodesta muistellaan parhaita lukukokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun top 10 -listalle Kultatukka, tähtönen tuskin pääsee, mutta oli se kuitenkin lukemisen arvoinen kirja kaikesta kamaluudesta huolimatta.

      Poista