tiistai 16. elokuuta 2011

Neil Gaimanin Neverwherestä enkeleihin

Lontoon katujen alta löytyy maailma jonkalaista monet eivät pystyisi kuvittelemaan edes unissaan. Siellä on kaupunki täynnä hirviöitä ja pyhimyksiä, murhaajia ja enkeleitä, puhuvia rottia, ritareita haarniskoissaan ja kalpeita mustaan samettiin pukeutuneita tyttöjä. Tässä Lontoossa asuvat ne, jotka ovat pudonneet tavallisen maailman raoista pohjalle asti. (Pätkä napattu täältä.)

Jokin aika sitten luin Neil Gaimanin Neverwheren. Muistelen kirjan olleen todella hieno lukukokemus teini-ikäisenä, mutta nyt uusintakierroksella kirja ei enää sykähdyttänyt yhtä paljon. Maanalainen Lontoo on paikkana hyvin kiinnostava ja kiehtova, mutta itse kirjan juoni tuntui jotenkin liian yksinkertaiselta. Aiheesta olisi mielestäni voinut saada irti enemmänkin. Etenkin enkeli Islington jäi hyvin ohueksi, vaikka tässä olisi ollut potentiaalia hyvinkin kiinnostavaksi hahmoksi.

Jäinkin pohtimaan, että haluaisin lukea jonkin hyvän enkelikirjan. En ole lukenut enkeleistä kovinkaan paljoa, vaikka ne taitavat olla jonkinlainen muoti-ilmiö tällä hetkellä. En kuitenkaan halua lukea teiniromanssienkelitarinoita (kuten esim. Lauren Katen Fallen) vaan sellaisista enkeleistä, joista Raija kirjoittaa kuvaillessaan Lavie Tidharin kirjaa An Occupation of Angels - eli pelottavista ja suurenmoista enkeleistä.

Löysin pikaisella silmäyksellä kirjanmerkeistäni pari muutakin enkelikirjaa:
Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli ja Danielle Trussonin Enkelioppi. Ensimmäinen on kuitenkin ilmeisesti juuri sitä teinihömppää, eikä jälkimmäinenkään aivan vaikuta olevan sitä mitä nyt etsin. Osaisiko siis joku lukija suositella jotain kiinnostavaa enkelikirjaa?

2 kommenttia:

  1. Voin ainakin suosittaa, että ei kannata tähän kohtaan lukea Isabel Abedin Luciania, joka kyllä kertoi enkelistä, mutta menee tuohon teinihömppä -kategoriaan. Voit käydä katsastamassa arvioni blogistani.

    VastaaPoista
  2. Heh, pelkään pahoin, että noita kirjoja joita ei kannata lukea löytyy huomattavasti helpommin... Tosin jostain tuntemattomasta syystä kaikki epämääräiset Twilight-kopiot myös aina hieman kiinnostavat minua. :D

    VastaaPoista