tiistai 16. elokuuta 2011

Neil Gaimanin Neverwherestä enkeleihin

Lontoon katujen alta löytyy maailma jonkalaista monet eivät pystyisi kuvittelemaan edes unissaan. Siellä on kaupunki täynnä hirviöitä ja pyhimyksiä, murhaajia ja enkeleitä, puhuvia rottia, ritareita haarniskoissaan ja kalpeita mustaan samettiin pukeutuneita tyttöjä. Tässä Lontoossa asuvat ne, jotka ovat pudonneet tavallisen maailman raoista pohjalle asti. (Pätkä napattu täältä.)

Jokin aika sitten luin Neil Gaimanin Neverwheren. Muistelen kirjan olleen todella hieno lukukokemus teini-ikäisenä, mutta nyt uusintakierroksella kirja ei enää sykähdyttänyt yhtä paljon. Maanalainen Lontoo on paikkana hyvin kiinnostava ja kiehtova, mutta itse kirjan juoni tuntui jotenkin liian yksinkertaiselta. Aiheesta olisi mielestäni voinut saada irti enemmänkin. Etenkin enkeli Islington jäi hyvin ohueksi, vaikka tässä olisi ollut potentiaalia hyvinkin kiinnostavaksi hahmoksi.

Jäinkin pohtimaan, että haluaisin lukea jonkin hyvän enkelikirjan. En ole lukenut enkeleistä kovinkaan paljoa, vaikka ne taitavat olla jonkinlainen muoti-ilmiö tällä hetkellä. En kuitenkaan halua lukea teiniromanssienkelitarinoita (kuten esim. Lauren Katen Fallen) vaan sellaisista enkeleistä, joista Raija kirjoittaa kuvaillessaan Lavie Tidharin kirjaa An Occupation of Angels - eli pelottavista ja suurenmoista enkeleistä.

Löysin pikaisella silmäyksellä kirjanmerkeistäni pari muutakin enkelikirjaa:
Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli ja Danielle Trussonin Enkelioppi. Ensimmäinen on kuitenkin ilmeisesti juuri sitä teinihömppää, eikä jälkimmäinenkään aivan vaikuta olevan sitä mitä nyt etsin. Osaisiko siis joku lukija suositella jotain kiinnostavaa enkelikirjaa?

maanantai 15. elokuuta 2011

Vaaleanpunainen tunnustus

Sivukirjaston Liina antoi minulle seuraavan söpön tunnustuksen. Kiitos siitä!


Tunnustuksen myötä minun tulisi paljastaa lempivärini, lempiruokani ja paikka, johon haluaisi matkustaa.

Yhtä lempiväriä en osaa nimetä. Vihreä ja violetti ovat ihania, mutta myös tuon muffinssin vaaleanpunainen vetoaa minuun. Lempiruokaa ovat itse tehty pitsa, lohipasta, miehen tekemä kebab, salviapasta, naudanpihvi punaviinin äärellä nautittuna ja monet muut herkut... Matkoille haluaisin lähteä ainakin Japaniin, Britteihin ja Irlantiin.

En nyt laita haastetta eteenpäin, kun tuntuu, että se on vähän kaikkialla jo pyörinyt. Blogimaailma on kuitenkin täynnä ihania blogeja ja bloggaajia, joten kiitos kaikille teille mahtaville tyypeille!

perjantai 12. elokuuta 2011

Patrick Rothfuss: The Wise Man's Fear

Patrick Rohfussin The Wise Man's Fear on toinen osa Kuninkaansurmaajan kronikkaa. Tarinan kehyskertomuksessa on edetty toiseen päivään. Kvothe jatkaa tarinansa kertomista kahdelle kuulijalleen, hoidellen välillä majatalonpitäjän velvollisuuksiaan. Muistojen Kvothe puolestaan seikkailee sen minkä ennättää. Kiehtovan yliopistoelämän lisäksi hän lähtee Vintasiin auttamaan ruhtinas Maeria ja päätyy retkellään kauemmas kuin odottikaan. (Vähemmän ympäripyöreän kuvauksen juonesta voi lukea esimerkiksi täältä.)

Suljettuani The Wise Man's Fearin kannen olin hieman pettynyt. Lukukokemus oli upea ja toivottoman koukuttava, mutta kirjan loppu ei ollut yhtä hyvä. Kirjan ollessa kesken en olisi malttanut laskea sitä käsistäni, kun taas kirjan loputtua olin etupäässä ärtynyt ja turhautunut. Kiehtova kirja olisi ansainnut mielestäni myös kutkuttavan ja erityisen lopun.

Onneksi en kuitenkaan jättänyt asiaa tähän vaan ryhdyin etsimään muiden mielipiteitä kirjasta, päätyen lopulta lukemaan tätä kirjoitusta. (En suosittele klikkaamista, jos et ole lukenut molempia kirjoja.) Kyseisen bloggauksen kirjoittaja on koonnut yhteen mielenkiintoisia teorioita Rothfussin tarinaa koskien ja lukijat ovat jatkaneet aiheen pohdintaa kommenteissaan. Luettuani kirjoituksen viimeistä kommenttia myöten olisin halunnut saman tien tarttua kirjoihin ja lukea ne uudelleen. Eräs kiintoisa pohdinta liittyi siihen, että jokainen kirjan kohtaus on merkityksellinen tarinan kannalta. Eli myös täytekohtauksilta tuntuvat tapahtumat olisivat kirjassa jostain tietystä syystä...

Rothfussin tarinassa on siis enemmän syvyyttä, kuin mitä ahne lukija (eli allekirjoittanut) on ensimmäisellä lukukerralla saanut irti. The Wise Man's Fearin loppu parani huomattavasti luettuani erään teorian, joka ei itselleni ollut tullut lainkaan mieleen. (Liittyy osittain Kvothen ja Elodinin viimeiseen keskusteluun kirjassa.) Lisäksi eräiden muiden teorioiden myötä Denna alkoi tuntua mielenkiintoisemmalta ja vähemmän ärsyttävältä.

Jos siis haluat lukea mielenkiintoisen ja koukuttavan fantasiaseikkailun, tartu Rothfussin kirjoihin! Tosin kannattaa muistaa, että kolmas eli viimeinen osa ei ole vielä ilmestynyt. Asioiden selviämistä joutunee siis odottamaan kiduttavan kauan.

Muita arvosteluja kirjasta: 1, 2

tiistai 2. elokuuta 2011

Heräilyä kesäunilta

Kesän hiljaiselon jälkeen yritän jälleen herätellä blogiani eloon. En ennättänyt kesän aikana lukea montaakaan kirjaa, mutta viime sunnuntaina luin viimein loppuun jopa kaksi: Robert Jordanin ja Brandon Sandersonin The Gathering Stormin ja Neil Gaimanin Neverwheren. Jälkimmäisen uudelleenlukua olin miettinyt jo pitemmän aikaa ja kun törmäsin kirjan englanninkieliseen pokkariversiooon Tukholmassa, en voinut vastustaa kiusaista, vaan nappasin kirjan matkaani.

Edellä mainittujen lisäksi olen lukenut loppuun vain Joe Abercrombien Ase itse:n. Ase itse oli ihan ok, ei suurimpia suosikkejani, mutta tarpeeksi kiinnostava, että luen luultavasti jossain vaiheessa seuraavankin osan. Tarina oli kuitenkin hieman liian rosoinen ja hahmot liian epämiellyttäviä ollakseen aivan minun makuuni.

Kesän jäljiltä minulla on edelleen kesken Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot. Koetin eilen, luettuani muut keskeneräiset kirjat loppuun, jatkaa myös tätä kirjaa, mutta se tuntui toisiin verrattuna kuivakalta ja hengettömältä. Vetävämmän lukukokemuksen toivossa aloitinkin lukemaan Patrick Rothfussin The Wise Man's Fearia. Lisäksi odotan lähiaikoina saavani luettavakseni George R. R. Martinin A Dance with Dragonsin sekä Andrzej Sapkowskin Kohtalon miekan.

maanantai 1. elokuuta 2011

Robert Jordan & Brandon Sanderson: The Gathering Storm

Fantasian lukijoille Robert Jordan ja Ajan Pyörä lienevät tuttuja, hyvässä tai pahassa. Minä törmäsin Robert Jordanin massiiviseen fantasiasarjaan ensimmäisen kerran vuonna 1998, jolloin sarjasta oli suomennettu vasta muutama ensimmäinen osa. Tuolloin tuskin osasin aavistaa, että edelleen, yli kymmenen vuoden ja yli kahdenkymmenen suomennetun osan jälkeen sarja olisi edelleen kesken.

Vuonna 2007 Robert Jordan kuoli, mutta hänen sarjansa elää edelleen. Ennen kuolemaansa Jordan oli pyytänyt vaimoaan etsimään jonkun, joka voisi kirjoittaa sarjan valmiiksi, jotta fanit saisivat lukea myös sarjan päätöksen. Aluksi tuntui erikoiselta ajatella, että joku muu on kirjoittanut viimeiset kirjat. Luettuani The Gathering Stormin esipuheen en kuitenkaan voinut muuta kuin arvostaa Robert Jordania ja sitä, kuinka paljon hän välitti lukijoistaan. Hän täydensi elämänsä viimeisinä viikkoinaan muistiinpanojaan parhaansa mukaan, jotta joku toinen voisi viimeistellä sarjan hänen puolestaan sarjan faneja varten.

The Gatherin Stormin perusteella koen, että Brandon Sanderson oli loistava valinta viimeistelemään Jordanin sarja. Kuten joku kirjoitti, on kuin sarjalle olisi valittu uusi ohjaaja, joka vie sarjaa ja hahmoja eteenpäin omalla tavallaan. Tarina oli Ajan Pyörän, hahmot olivat tuttuja, mutta kuitenkin kirja oli tyyliltään erilainen kuin aiemmat osat. En osaa varmaksi sanoa, kun en ole kirjailijoiden tyyliä oikeasti vertaillut, mutta minusta tuntui, että pääsimme lukemaan enemmän henkilöiden ajatuksista ja tunteista. Aivan kuin kameraa olisi tuotu lähemmäs yksittäisiä hahmoja. En ainakaan muista aiemmin päässeeni esimerkiksi Nynaeven pään sisään kuulemaan hänen omia ajatuksiaan lettinsä nykimisestä tai ahdistumaan yhtä paljoa Randin sisäisestä myllerryksestä. Voin toki olla väärässäkin, kiinnitin varmasti eri lailla huomiota kirjoitustyyliin tietäessäni kirjoittajan vaihtuneen. Tuntui hieman siltä, kuin olisi lukenut loistavasti kirjoitettu fanfictionia, jonka juoni on saanut alkuperäisen kirjailijan hyväksynnän.

Kirja oli mielestäni kokonaisuutena toimiva. Juoni eteni hyvin ja voin nyt uskoa, että seuraavissa kahdessa kirjassa tarina saadaan kuljetettua loppuun. Pidin siitä, että kirjassa keskityttiin Randiin ja Egweneen ja heidän tarinaansa, sen sijaan että se olisi ollut Jordanille tyypillinen sillisalaatti, jossa saadaan lukea jokaisesta henkilöstä hieman pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen.

En siis ole erityinen Jordan-fani, joten minulla ei ollut myöskään erityisiä odotuksia tämän kirjan suhteen. Olen lukenut jokaisen sarjan kirjan vain kerran, enkä ole pitkiin aikoihin enää muistanut kaikkia sarjan käänteitä. Harvemmin olen kuitenkaan kokenut tämän haittaavan lukukokemusta. Luultavasti tämä kuitenkin vaikuttaa siihen, ettei minulla ole niin paljon odotuksia sen suhteen, mitä kirjoissa pitäisi tapahtua. Nautin vain menevästä tarinasta jo erittäin tutuiksi käyneillä hahmoilla.